Punkaharjun tehtaita koskeva keskiviikon 3.10 lakko

1.10.2018

Teollisuusliitto on perjantaina 28.9. julistanut poliittisen lakon maan hallituksen ajamaa irtisanomislakia vastaan. Lakko on laillinen toimenpide, jolla puolustamme jokaisen työntekijän irtisanomissuojaa.

 

Lakko koskee erikseen päätettyjä toimipaikkoja ja Punkaharjun Metsä Woodin tehtaat ovat tällä listalla.

 

Lakon piirissä ovat näissä toimipaikoissa kaikki keskiviikon 3.10. kello 00.00 ja torstain 4.10. kello 00.00 välisenä aikana alkavat vuorolistan mukaiset työvuorot. Tarkoittaa sitä että lakko alkaa Punkaharjun tehtailla keskiviikko-aamuna klo 06.00 ja päättyy torstaina klo 06.00.

 

Lakko koskee kaikkia töitä katsomatta työntekijän tehtävää tai sitä, onko henkilö Teollisuusliiton jäsen vai ei. Lakosta kyseiselle ajankohdalle ovat ilmoittaneet myös Pro-liitto (meidän työnjohto), Pam-liitto (ISS siivous ja ruokalan työntekijät)

 

Lakon aikana työpaikan tuotanto pysähtyy. Jos prosessi vaatii alasajoa, se tehdään ennen lakon alkamista ja palautetaan takaisin lakon päättymisen jälkeen - klo 06.00 jälkeen ei kukaan jää enää töihin, työnantajan on siis huolehdittava siitä itse ettei tavaraa jää pilaantumaan mihinkään. Jokaisen työntekijän on oltava ulkona työpaikalta klo 06.00. Voimalaitos on poikkeus joka jää käyntiin vakio operaattorien voimin. Työnantaja varmaan ohjeistaa miten alasajo tehdään mutta niin ettei klo 06.00 jälkeen enää töitä tehdä. Luottamusmiehet kiertävät hallit ja varmistavat ettei ketään ole enää töissä.

 

Lakko on laillinen toimenpide, johon työnantaja ei voi puuttua. Työnantaja ei voi esimerkiksi estää työntekijöitä poistumasta työpaikalta, kiristää tai muuten uhkailla rangaistuksella.

 

Teollisuusliiton aiemmin julistama ylityökielto on edelleen toistaiseksi voimassa.

 

Maksetaanko lakosta lakkoavustus?

Kyllä. Vuorokauden mittaiseen lakkoon osallistuville Teollisuusliiton jäsenille maksetaan 100 euron lakkoavustus menetetystä työpäivästä. 16 euroa korvauksesta on verotonta, loppuosasta peritään 40 % veroa, joka tilitetään verottajalle. Tilitettävä osuus on 66,40 euroa. 12 tunnin työvuoroa tekevä saa menetetystä työpäivästä avustuksen puolitoista kertaisena.

Lakkoavustus maksetaan niille työntekijöille, jotka ovat liittyneet Teollisuusliiton jäseniksi viimeistään 26.9.2018. Lakkoavustushakemuksen voi täyttää vasta lakon jälkeen.

 

Miten haen lakkoavustusta?

Lakkoavustusta haetaan Teollisuusliiton verkkosivujen eAsioinnin kautta. Palveluun kirjaudutaan henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.

Mikäli sisäänkirjautumisen jälkeen et näe painiketta ”Lakkoavustus”, tarkista, että olet merkinnyt toimipaikkasi eAsioinnissa oleviin omiin tietoihisi. Mikäli tämän jälkeenkään et löydä painiketta ”Lakkoavustus”, ota yhteyttä lakkopäivystykseen sähköpostilla lakkopaivystys@teollisuusliitto.fi tai puhelimitse 020 774 1039.

 

Lakon alkaessa ilmoittautumista ei tarvita. Jokainen Teollisuusliiton lakkotyöpaikoilla oleva jäsen on kirjattu järjestelmään. Omat tiedot kannattaa nyt viimeistään käydä tarkistamassa https://www.teollisuusliitto.fi ja sieltä sivun oikeasta yläkulmasta eAsiointi kuvaketta klikkaamalla pääsette pankkitunnuksilla sivuille kirjantumaan. Lakko päivän jälkeen haetaan lakkokorvausta menetetyiltä työpäiviltä järjestelmän kautta ja siksi kannattaa tiedot käydä päivittämässä esim. tilinumeron osalta.

 

Lakon alkaessa porteille tulee lakkovahdit jotka valvovat ettei kukaan tule lakonalaisiin töihin. Jos ketä tulee kirjataan henkilöiden nimet ylös.

Haluan vielä tässä painottaa että lakko koskee kaikkia työntekijöitä olet sitten järjestäytynyt tai et - Lakon piirissä ovat kaikki työt kyseisen vuorokauden aikana. Kunnossapito Quant ei (vielä) ole lakonalaisten toimipaikkojen listalla eli he ovat töissä mutta tuotannon töitä heillä ei ole lupa tehdä.

 

Minulta, luottamusmiehiltä tai työsuojeluvaltuutetulta saa apua esim. omien tietojen tarkasteluun eAsioinnista tai jälkikäteen lakkokorvauksen haussa.

 

Muistakaa nyt kaikki minkä takia tässä lakkoillaan - Pärstäkertoimen perusteella irtisanominen on väärin. Potkut eivät myöskään edistä työllisyyttä. Eikä tämä ole se ainut asia minkä takia työtaisteluun on lähdetty, Sipilän hallituksen kurjistamislista on yksinkertaisesti jo liian pitkä jotka kohdistuvat meihin suurella kädellä eikä tämä meno voi enää jatkua. Liittojen ajamat työtaistelutoimet ovat ainoa keino jolla tämä meno saadaan loppumaan.

 

 

t: Janne

 

JANNE NAUKKARINEN

Pääluottamusmies

– – – – – – – – – – – – – –

METSÄ WOOD

Punkaharjun tehtaat