Kolmen liiton jättikassalle vihreää valoa

28.8.2020

Teollisuuden työttömyyskassaJulkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa sekä Rakennusalan työttömyyskassa ovat päättäneet aloittaa valmistelut sulautumisesta yhdeksi suurkassaksi. Mikäli sulautuminen etenee suunnitellusti, vielä nimeä vailla oleva uusi kassa aloittaisi toimintansa 1.1.2022.

Kolmen työttömyyskassan sulautumisesta on käyty neuvotteluja kuluvan vuoden aikana. Kassojen hallitukset näyttivät tänään vihreää valoa hankkeen etenemiselle. Mahdollinen sulautuminen toteutetaan kaikkien osapuolien tarpeet tasapuolisesti huomioon ottaen. Uusi kassa voidaan perustaa esimerkiksi nykyisen Teollisuuden työttömyyskassan y-tunnukselle, mikä yksinkertaistaisi sulautumisprosessia.

Uudesta työttömyyskassasta on tulossa selkeästi maan suurin ammattiliittotaustainen työttömyyskassa ja maan toiseksi suurin kassa. Teollisuuden kassalla oli viime vuoden lopussa reilut 139 000, Julkisten ja hyvinvointialojen kassalla reilut 141 000 ja Rakennusalan kassalla reilut 45 000 jäsentä eli yhteensä yli 326 000 jäsentä.

Kassat maksoivat viime vuonna yli 66 000 jäsenelleen reilut 403 miljoonaa euroa etuuksia. Ne työllistivät yhteensä lähes 250 työntekijää.

Kassojen yhdistymistä puoltavat monet lainsäädäntöön ja ansioturvaan kohdistuvat muutospaineet, jotka haastavat myös kassojen nykyisiä toimintatapoja. Kassojen ja niiden henkilöstön rooli palvelevina asiantuntijoina kasvaa. Yhdistymisen yksi merkittävä tavoite onkin tarjota jäsenille toimialan parasta palvelua.

Sulautumisen on määrä edetä tämänpäiväisten aiepäätösten jälkeen siten, että uuden kassan säännöt olisivat valmiit ensi tammikuussa. Varsinaiset sulautumispäätökset tehtäisiin ensi kesänä. Nopeimman aikataulun mukaisesti toimittaessa kassa voisi siis aloittaa jo vuoden 2022 alussa.